Eipä olisi uskonut, että tänään oli sunnuntai. Erehdyin käymään taajamassa ja väkeä oli ihan kamalasti liikkeellä. Kaikki parkkipaikat täynnä ja R-kioskilla kuulin, että kaupoista olisivat olleet lopussa osa kaloista ja joulumausteista. Huh, huh. Onneksi ei tarvinnut kaupassa käydä. Tärkein asia oli käydä pankkiautomaatilla ja sitten R-kioskilla saamassa joulupukkia varten tasaraha.

1153203.jpg

Täällä ei sada lunta, vaan räntää nuo tuossa kuvassa ovat. Katsokaa nyt tuota vihreää nurmikkoa. Laitanpa tämän kuvan tänne muistiin, että vuoden päästä muistan millaista oli tämän joulun edellä.

1153210.jpg

Jos tonttu kurkistaisi ikkunasta, se näkisi, että kuusi on koristeltu ja ehkä se haistaisi kinkun tuoksun. Kinkku on leivinuunissa. Saa nähdä miten onnistuu. Meillä on uuni ekakertaa tuossa tehossaan käytössä. Aiemmin meni puolet lämmöstä harakoille. Isäntä huomasi syksyllä, että muurarilta oli jäänyt aikanaan pelleistä osat laittamatta. Kaikki ruuanlaitto on pitänyt opetella uudelleen.

1153220.jpg

Tämä lyhty on yksi niistä lahjoista joita sain entisiltä työtovereilta.