Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Käsitöitä ja lapsiperheen elämää. Nelikymppisen perheenäidin silmin katseltuna ja ihmeteltynä.

22.12.2008 - 18:56
Lapsilla oli tänään viimeinen koulupäivä. Huomenna hakevat vain todistukset. Opettaja sai lakkinsa jo tänään. Eilen illalla minä olin varapäänä, neuloessani. Vilma kuvasi. Mielenkiintoisia kuvakulmia ja yksi niistä on tässä, se kaikkein perinteisin.


Maaretin pipo

Tonttu mikä tonttu.

Aavistukseni osui oikeaan. Opettaja oli ollut oikein tyytyväinen. Oskarin opettajalle lähtee huomenna lapaset, kunhan saan päätettyä mitkä.

Kinkku on leivinuunissa ja joulukuusi sulaa pesuhuoneessa. Isovanhempien piti tulla huomenna, mutta nyt ovat suunnitelmat muuttuneet. Ollaan siis hiukan pienemmällä joukolla aattona.  Vielä en enempiä joulutoivotuksia laittele tänne. Huomisen olen töissä ja sitten alkaa joulun vietto perheen parissa.

Maanantaiterveisiä Heimolasta

15.12.2008 - 20:03

Kiitos kaikista myöhäisistäkin onnitteluista, kyllä ne lämmittävät mieltä. Ihan samanlailla kun kaikki nimipäivänäkin tulleet. Kiitos myös jokaisesta tonttulakki kommentista. Minäkin olen tyytyväinen edelleen ja niin lapsetkin.

Eilen illalla sai meidän perheen pienin tonttukin oman lakkinsa. Molemmat ovat olleet tänään lakit päässä koulussa ja koska on tonttukoulu aika, molemmilla on ollut lakit päässä myös luokassa.
Vilman opekin oli ihastunut lakkiin, ja nyt mietin tekisinkö hänelle lakin. Mitä mieltä opet olette asiasta? Muuten saisi luultavasti sukat tai lapaset.

Huopas- tonttulakki

Lakki on saanut aikaan kysymyksiä ja niihin koitan vastailla.

Tästä viime vuotisesta tontusta lähti kaikki liikkeelle. Ostin jo tammikuussa kolme punaista Huopas kerää.

Marraskuussa Huopanen pääsi puikoille. Pyykkikoneeseen pääsi tälläinen hattu, johon oli mennyt pikkuisen toista kerää Huopasta.


lakin tekoa

Lattian ruutuja voi käyttää vertailukohtana, kun katsoo tätä koneesta ulos otettua myttyä.

lakin tekoa

Huopas-neulonta on voimailulaji. Tästä alkoi sitten oikominen ja venyttäminen.

Huopasta meni siis reilu kerä/lakki. Foxia minulla oli vajaa kaksi kerää ja se täysi kerä on vielä korkkaamatta. Kuivuneen hatun reunasta sitten poimin silmukoita tyyliin, että pistin ensin puikolla reiän ja sitten poimin Foxi-silmukan siitä reiästä.

Tuo pussin laittaminen ompelemalla on minun koneessani ainakin ihan ehdoton juttu, sillä näitä neuloessani yksi hattu huopui umpeen, kun unohdin pussin ommella sisälle.

Hiiren rapinat ovat loppuneet. Perjantain ja lauantain välisenä yönä yksi erityis pulska yksilö oli jäänyt loukkuun. Jos se olisikin ollut ainoa. Nyt on siis jo pari yötä saatu nukuttua.

Nyt lähden katsomaan lasten huomisia vaatteita valmiiksi, samalla lämmitän glögiä kipeän kurkkuni lohduksi ja lämmöksi. Se on moro nyt.






14.12.2008 - 15:55


Kiitos kaikista eilisistä nimipäivä onnitteluista, vielä bloginkin kautta. Sain ihania lahjojakin, erityiskiitos Helenalle, jolta sain niin ihanat lapaset, että uskallanko käyttääkään niitä. Me vietimme eilistä päivää Helsingin hulinassa, ja meillä oli hyvä päivä. Mukana oli mummi ja oma väki.

Oskarin tonttulakki


Tämä kuva on otettu jo marraskuussa, viimeistelyvaihe on kestänyt vähän turhan kauan. Huovutuskin on tehty jo viime kuussa.


Oskarin tonttulakki

Tänään pipo sai Foxi reunuksen ja tupsun. Nyt on Oskarilla uusi pipo ja kelpaa se päässä tonttuilla.


Oskarin tonttulakki

Tonttulakki
Malli: Novita, Talvi 2004
lisätty reunus Foxi-langasta
Puikot:8
Lanka: Huopanen ja Foxi
Huovutus: kirjopyykki 40°,
mukana Oskarin talvitakki ja muutamia college paitoja

Toinen samanlainen on tulossa Vilmalle. Edelleenkään en oikein tykkää Huopasesta lankana, mutta lakista tuli mielestäni oikein kiva.

Oikein rauhaisaa kolmannen adventin iltaa kaikille.


06.12.2008 - 13:43
Työntäyteinen viikko on takana. Tähän viikkoon on mahtunut paljon iloa. Saimme kolmennen työntekijän meidän vanhustyön tiimiin. Aivan eri vuosikymmenillä olemme , tämän nuoren työntekijän kanssa, syntyneet. Mutta ehkä juuri siitä nuoreudesta ja raikkaudesta olenkin iloinnut. Itsekin koen olevani kuitenkin jo vähän täti-ikäinen.

Toinen ilon aihe töissä. Villasukkia on ihan oikeasti tullut jaettavaksi vanhuksille. Kaukaisimmat kai se pussi joka tul Suomussalmelta ja ensimmäisten joukossa tuli sukkia eläkeläismieheltä, joka oli itse neulonut sukat. Saamme jakaa sukkia ja siinä samalla lähimmäisenrakkautta
. Tuntuu hyvältä.

Kiitos huivikommenteista. Ihanasti ne lämmittävät mieltä. Tuo Malli oli mielestäni niin kiva, että taidan kyllä itsellenikin neuloa samalla mallilla. Väri saisi olla kyllä eri, sillä tuosta väristähän minulla on Revontuli huivi.

Isäntä tuli yöllä Berliinistä. Lankakauppoja ei ollut kirtänyt, mutta neulekirja tuliaisen sain klikkaa. Myssyohjeita olisi nyt saksan kielellä. Puikkojakin oli katsellut tavarataloissa, mutta kaikki olivat Prymejä ja jätti sitten ostamatta.  Addeja kun oli etsinyt.

Naapurin Riinalle lupasin neuloa sukat. Toivottavasti nämä ovat neljäsluokkalaiselle sopivat.

DSC07015

Silmukoita 44
Lanka: seitsemän veljestä raita
Menekki: 79 g
Puikot: 3,5,  bambu sukkikset


01.12.2008 - 18:22
Edit:
Korjasin kirjoitusvirheen ja lisäsin vähän tekstiä.

Viikonlopun juhlaputki on ohi ja arkeen palattu. Juhla-organisaattorina, voisin todeta, ihanaa. Oskarin nimipäiväkin vietettiin eilen. Isäntä lähtee huomenna Berliiniin, niin on sitten tänään rauha valmistautua matkaan.
Berliinin lankaliikkeitäkin googlasin, mutta en saanut kartta tulostuksia toimimaan, joten saattaa olla, että jään ilman lankalahjoja. Seminaarimatkalla ei paljoa etsitä vaimolle lankakauppoja.

Nyt kuuntelen jouluradiota ja bloggailen ja luen jälleen niitä lukemattomia blogeja. Tuo jouluradio on kyllä aivan ihana juttu. Saa ihan vaan kuunnella ja nauttia. Minulle nämä joululaulut sopivat niin hyvin. Adventista loppiaiseen niitä tykkään kuunnella vaikka tavarataloissa joskus tulee korvista ulospäinkin.

Isännän kummitädin 80-vuotislahja huivi valmistui.

Amor-huivi vironvillasta

Tässä juuri päätelty huivi, edessä matka pyykkikoneeseen ja pingoitukseen. Pesin  huivin 30° villapesussa ja laitoin sen jälkeen neuloilla kiinni.


Amor-huivi vironvillasta

Pingispöytä sai päällensä peittoja ja maton ja niiden päälle pingoitin huivin, josta tulikin aika iso.

Amor-huivi vironvillasta

Malli: Villapallon Amor-huivi Ulla-neuleesta
Lanka: virolainen Aade löng
Menekki: 165 g
Puikot: 4 addi

Mielestäni huivista tuli kaunis ja se on muuten iso. Juuri sopiva, että siihen saa kääriydyttyä kun tulee vilu.Tuolla mallilla voisi vaikka itsellekin neuloa. Huivi pääsee huomenna postin kuljetettavaksi, toivottavasti saaja on tyytyväinen.

Nyt on sellaisten pikku käsitöiden aika. Niin, ellen jotain suurta keksi.

Siunattua adventin aikaa kaikille, nautitaan tästä odotuksen ajasta ja sytytellään kynntilöitä, kun muuten on niin pimeää.




22.11.2008 - 20:29

MokkaSukka-Kidmohair lapaset

Lapaset KidMohairista ja MokkaSukasta näkivät päivän valon tänään aamulla. Valmistuivat kyllä jo eilen illalla. Ohjeen tynkää näihin kirjoittelin, mutta jääköön sen blogiin kirjoittaminen huomiselle. Kyseessä ovat siis Maija-lapaset tasona neulottuna, ainosataan peukalo on neulottu neljää sukkapuikkoa käyttäen.


MokkaSukka-Kidmohair lapaset

Minun käteeni lapaset ovat hiukan liian isot. Joku saa siis nämä lahjaksi.  Saattaa olla että jäljellä olevat langat vielä riittäisivät jonkinlaisiin lapasiin. Tarvitsisin pipoon sopivat lapaset.

Tumpputupaan menevät nämäkin lapaset.

Oikein levollista viikonloppua jokaiselle!


18.11.2008 - 19:55
Pii-poo piponi piponi jäi puuhun.

Tai ei kyllä oikeasti jäänyt puuhun, vaan sain mielestäni oikein kivan pipon päähäni. Kävin eilen VillaMokassa ja siitä se sitten lähti. Idea siis. Villamokassa oli mallipipo joka oli virkattu Pistaasi Mokkasukasta ja mohairlangasta.

Mokkasukka-Kidmohair pipo

Itse kuvattuna ei niin häävejä kuvia, mutta mä tykkään. En siis kuvista vaan piposta.


Mokkasukka-Kidmohair pipo

Tämä oli muuten sitten ensimmäinen japaniksi neulottu asusteeni. Ohje löytyi siis Japanin kielisestä neulekirjasta, jonka nimestä minulla ei ole aavistustakaan.

Malli: Japanin kielisestä neulekirjasta
Lanka:Mokkasukka Virran viemää ja
Novitan Kid Mohair
Menekki yhteensä: 54 g
Puikot: 5 bambut

Eilen sain tunnustuksen Eikulta. Kiitos Eikku.



On aina kiva kuulla, että joku pitää blogistani.
Viikonlopun reissussa olo  näkyy lukemattomina päivittyneinä blogeina.  Jokaislele bloggaajalle haluaisin tämän myöntää. Olen tylsä ja en jatka tätä eteenpäin kenellekään. En osaa valita.

Tiistain ilta tuuli tuivertaa. Vielä ei Kanta-Hämeessä näy lunta. ehkä sitä jossain vaiheessa ilmaantuu. Nyt lähden lasten seuraan katsomaan Operaatio maata.

Heippa


18.11.2008 - 18:19
Nämä lapaset valmistuivat jo sunnuntai-iltana, mutta oli aika voimailua saada ne huovutuksen jälkeen muotoonsa. En edes yrittänyt saada niitä viime viikon tumppusatoon.

Lähtökohta oli tässä.

DSC06921

Kymmenen silmukkaa puikolla ja viitosen puikot. Lankana Fredom Spirit. Vertailulapasena tuo Kainuun kukkalapanen.

Lapaset pyörivät 40° kirjopyykissä muun pyykin kanssa ja Vilma sai itselleen lapaset.

DSC06927

Kutistumissuhde oli siis aikamoinen. Lapsi tykkää lapasistaan ja äitikin on tyytyväinen.

DSC06930

Kärjestä aloitettu Lapanen
Lanka: Freedom Spirit
Menekki: 54 g
Puikot: 5 bambut

Nämäkin lapaset menevät Tumpputupaan.


16.11.2008 - 17:20

Tutan synttäri reissu on tehty. Kiitos vaan mummolan väelle kivoista juhlista. Juhlakuvia ette näe, sillä unohdin oman kamerani kotiin
, mummin kameralla kuvattiin ja se on nyt mummilla Turengissa. Latailen niitä sitten joskus koneelle.

Nämä lapaset viimeistelin ennen reissuun lähtöä, ehtivät siis vielä tämän viikon lapassatoon.


Kainuun kukkalapaset

Kainuun kukkalapaset
Malli: Suuri käsityölehti 12/2006
Lanka: Seitsemän veljestä Spot (valkoinen sinisillä pilkuilla)
Lanka on siis tosi vanhaa
Raitoina:Seitsemän veljestä raita (värinä Laguuni)
Menekki: yhteensä 94 g
Puikot 3,5


Kainuun kukkalapaset ja pikkulapaset

Tässä kukkalapaset ovat saaneet seurakseen Nallesta neulotut pikkulapaset.

Malli:oma (mallineule sama kuin pipossa)
Lanka: Nalle
Menekki: yhteensä 34 g
Puikot 2,5

Nämä lapaset kartuttavat tumpputuvan satoa kahdella parilla. Ihan pikkusta vailla valmiina ovat seuraavat lapasetkin. Niistä sitten enemmän kun saan ne valmiiksi.

Nyt, hyvää pyhäillan jatkoa kaikille, minulla on lukemattomia blogeja lukematta ja monet messuostokset ihailematta. Samalla valmistunevat lapaset ja kaulahuiviin tulee lisää silmukoita.


Olen mukana
 













 
 
Jo mennyttä

 




 














 

Sivupohja

Nyt käytössä pohja




 

Neuletapaamiset lähiseudulla
 

Tervakosken neuletapaaminen
eli  Villaklubi kokoontuu
parillisen viikon keskiviikkoisin klo 18-20
Napialan työväenyhdistyksen kerhotilassa
osoitteessa Kissanhännäntie 3, Tervakoski
 
 
Poikkeus-neulojat

 eli neuletapaaminen Turengissa

parittoman viikon keskiviikkoisin klo 18-20
Kahvila-Poikkeuksessa
 
Janakkalan pääkirjasto - liikuntahalli,
Koulutie 2 A, 14200 Turenki


 

Näissä lähiliikkeissä vierailen
Kävijä laskuri

Kävijälaskuri

alkaen 18.7.2006

laskuri napattu täältä.
Muistamisia


















Kiitos, teille rakkaat ystävät!
pyyntöni